Siirry pääsisältöön
Orion-partnering4.jpg

Osaamisen kehittäminen ja uramahdollisuudet

Haluamme olla alamme paras ja menestyvin edistäessämme hyvinvointia ja terveyttä. Tämä haastaa meidät jatkuvaan uudistumiseen ja kehittymiseen yksilöinä ja yhteisönä. Orionilaisten ammattitaito ja asiantuntijuus ovat Orionin menestyksen kulmakivi, ja siksi haluammekin ylläpitää ja kehittää henkilöstömme osaamista jatkuvasti.

Tuemme henkilöstön osaamisen kehittämistä ja ammatillista kasvua monin eri tavoin, esimerkiksi valmennuksella, mentoroinnilla, työkierroilla ja työssä oppimisella. Orionilaisten osaamisen kehittäminen perustuu strategiaamme ja tavoitteisiimme. Varmistamme, että kaikilla orionilaisilla on tarvittava osaaminen tavoitteiden toteuttamiseen.

Osaamisen kehittämiseen on monia keinoja

Olemme panostaneet jo pitkään esihenkilötaitojen ja asiantuntijuuden kehittämiseen. Kehitämme esihenkilötaitoja järjestelmällisesti orionilaisten johtamisperiaatteiden mukaisesti. Keinoina ovat esimerkiksi laajat valmennusohjelmat esihenkilöillemme ja asiantuntijoillemme. Meillä onkin tarjolla runsaasti työntekijöidemme tarpeisiin suunniteltuja sisäisiä valmennuksia, jotka tukevat jatkuvaa oppimista. 

Osaamisen kehittämisen keinoihin kuuluu myös mentorointi, jossa huippuasiantuntijat ja kokeneet esihenkilöt jakavat tietoa ja kokemusta kollegoilleen ja eri alojen osaajat toisilleen. ”Orionilaisilla on paljon asiantuntemusta ja kokemuksellista tietoa, jota voidaan jakaa mentoroinnin avulla.  Mentorointiohjelman tavoitteena on osaamisen ja asiantuntemuksen jakaminen, verkostoitumisen ja urakehityksen tukeminen” kertoo Orionin Learning Solutions Team Leader Susanna Sevon-Laakso

Työssä oppiminen on Orionilla keskeinen kehittymisen keino. Vuosittaisissa Yhdessä onnistumme! -keskusteluissa jokainen laatii yhdessä esihenkilönsä kanssa suunnitelman henkilökohtaisesta kehittymisestään. Haluamme kannustaa työssä oppimiseen, kehittää oppimiskulttuuriamme ja modernisoida oppimisen tapojamme. Orionilla on kuvattu myös urapolkuja, joiden tehtävänä on kannustaa työntekijöitämme laajentamaan ja syventämään osaamistaan. 

Uramahdollisuudet Orionilaisena

Viime aikoina noin puolet Orionin avoimista työpaikoista on täytetty sisäisesti. Me ajattelemme, että oppiminen tapahtuu pitkälti työtehtävien ohessa yhdessä tiimiläisten kanssa. Aktiivinen tiedon hakeminen ja uusiin haasteisiin tarttuminen omassa työssä, projekteissa ja vaikkapa uudessa roolissa ovat parhaita tapoja oppia. 

Haluamme kannustaa orionilaisia työkiertoon ja uusiin uramahdollisuuksiin organisaatiomme sisällä. Työkierron ja uusien haasteellisten tehtävien kautta jokainen voi kasvaa ammatillisesti omien kiinnostuksen kohteidensa mukaan. Panostamme sisäiseen liikkuvuuteen aina mahdollisuuksien mukaan. 
 
Voit lukea lisää osaamisen kehittämisestä ja uramahdollisuuksista vastuullisuusraportistamme sekä uratarinoistamme, joissa orionilaiset kertovat urapoluistaan. 

Linkit: vastuullisuusraportti ja uratarinat